Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailutila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailutila. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Ruokailutilan rakentaminen – maalis-huhtikuu 2015


Ruokailutilan rakentaminen – maalis-huhtikuu 2015

Rakennuksen tuulensuojalevytys alkoi helmikuussa 2015 uudisosan takapihan puolelta ja eteni kiertäen melkein koko uudisosan maaliskuun puoliväliin mennessä. Seuraavaksi oli vuorossa ruokailutilan rakentaminen uudisosan ja harmaan talon järvenpuoleiseen kulmaukseen. Perustukset ruokailutilalle oli tehty jo loka-marraskuun vaihteessa 2014: https://fannikkala.blogspot.com/2017/05/loka-marraskuun-vaihde-2014.html

Ruokailutilan pääsee sekä uudisosan isosta keittiöstä että olohuoneesta, joka tulee harmaan rakennuksen pirttiin. Ruokailutilasta on näkymä kylätielle ja järvelle. Kylän yhteinen uimaranta, Kylänlahden pohjukka ja ”Hiedankaupunki” (kylänraitin kapea kohta, jossa entisaikaan oli taloja vielä tiheämmässä kuin nykyisin) näkyvät ruokailutilan ikkunoista. Tien puolelle tulee myös kulku pienelle terassille.


19.3.2015 Ruokailutilan rakentaminen alkaa, näkymä tulevista ikkunoista

19.3.2015 Runko pystyssä

19.3.2015 Ruokailutila sijoittuu uudisosan ja harmaan rakennuksen kulmaukseen

23.3.2015 Ruokailutila keittiöstä päin


Ruokailutilan katolle tulee parveke, johon on kulku päämakuuhuoneesta. Parvekkeen sijainti rakennuksen kulmauksessa etelä-länsisuunnassa on suojaisa ja lämmin. Ruokailutilalle rakennettiin räystäät, joista muodostui samalla parvekkeelle noin puolen metrin korkuinen reunus. Tämän lisäksi rakennetaan myöhemmin vielä kaide.

Parvekkeen lattiasta tehtiin hiukan kalteva niin, että vesi pääsee valumaan järvenpuoleisen räystään/reunakaiteen alitse räystäskouruun. Lattia päällystettiin raakapontilla, jonka päälle asennettiin kattohuopa.


24.3.2015 Ruokailutilan katolla, uloskäynti makuuhuoneesta

24.3.2015 Näkymä makuuhuoneen parvekkeelta länteen

24.3.2015 Näkymä parvekkeelta etelän suuntaan

26.3.2015 Parvekkeen lattia raakapontattu

10.4.2015 Kattohuopaa kiinnitetään parvekkeen lattiaan 

10.4.2015 Ruokailutilan räystäs
Kun parveke ja räystäät oli saatu valmiiksi, laitettiin yläkerran makuuhuoneen ulkoseiniin tuulensuojalevyt. Alakerrassa olohuoneen ulkoseinä on harmaan talon vanha hirsiseinä, joka vaati tilkitsemistä selluvillalla. ennen kuin se voitiin levyttää. Huhtikuun loppupuolella tuulensuojalevytys oli tässä vaiheessa saatu valmiiksi järven puolella taloa. Loppuosa harmaasta talosta levytettäisiin vasta myöhemmässä vaiheessa, kun sen katto olisi ensin purettu ja rakennettu uudelleen. 


13.4.2015 Makuuhuoneen seinän levytystä

15.4.2015 Olohuoneen hirsiseinän tilkitseminen käynnissä

15.4.2015 Olohuoneen tilkittyä seinää

20.4.2015 Olohuoneen seinä levytetty

24.4.2015 Ruokailutila ja olohuoneen järvenpuoleinen seinä levytetty



keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Perustukset harmaan talon pirtin lattialle ja ruokailutilalle - loka-marraskuun vaihde 2014

Perustukset harmaan talon pirtin lattialle ja ruokailutilalle - loka-marraskuun vaihde 2014



Loka-marraskuun vaihteessa 2014 aloitettiin harmaan talon uuden lattian teko.  Pirttiin oli aiemmin valettu anturoita myös lattian keskelle, ja niiden päälle muurattiin nyt harkoista tuet uuden lattian runkoa varten. Myös tulisijoille muurattiin pohjat; pirttiin eli tulevaan olohuoneeseen takalle ja keittiöön puuhellalle. Takka tulee pirttiin samaan kohtaan, missä tulisija on aiemminkin sijainnut. Seinässä näkyykin vanhan piipun kohta selvästi.

29.10.2014 – perustusten teko takalle ja olohuoneen lattian keskiosaan

30.10.2014  Kaivurilla mursketta pirttiin

30.10.2014 Puuhellan perustukset keittiön puolella


Olohuoneen lattian ja takan perustukset

Uudelle ruokalutilalle muurattin myös perustukset tässä vaiheessa. Lasikuistimainen ruokailutila yhdistyy sekä olohuoneeseen eli harmaan talon pirttiin, että uudisosan keittiötilaan.

Ruokailutilan perustusten muurausta 31.10.2014

Ruokailutilan perustukset 3.11.2014

Kun harkkoperustukset olivat valmiina, aloitettiin lattian rungon teko olohuoneeseen. Se tehtiin jykevistä lankuista, ensin harkkojen päälle pitkittäin ja sitten toiseen suuntaan poikittain. Seuraavaksi käytäisiinkin sitten harmaan talon katon kimppuun, ja pirttiin jää vanhasta jäljelle vain hirsirunko.


Olohuoneen lattian runkoa 3.11.2014

3.11.2014 Näkymä olohuoneesta ruokailutilaan