Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuaitta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkuaitta. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. huhtikuuta 2017

Harmaan talon perustustöitä ja pikkuaitan maalaus – lokakuu 2014


Harmaan talon perustustöitä ja pikkuaitan maalaus – lokakuu 2014


Ennen kuin uutta osaa voitiin alkaa yhdistää harmaaseen taloon, piti harmaan talon runko siirtää hirsipinkoilta lopullisten perustuskivien päälle. Lokakuun alussa 2014 aseteltiin anturan päälle paikalleen perustuskivet ja tarpeelliset lisäpalikat, jotta runko saatiin mahdollisimman suoraksi.


Syysloman 2014 aikana pikkuaitta sai punamultamaalin seiniinsä. Lokakuun lopulla 2014 oltiin valmiina harmaan talon ja uudisosan runkojen yhdistämiseen.

06.10.2014  Kaivuri pirtissä
  
Harmaan talon runko hirsipinkoilta perustuskivien päälle

Harmaan talon pirtti ja uuden osan keittiön kulmaus

20.10.2014  Pikkuaitta maalattu

Pikkuaitan pääty 20.10.2014


lauantai 15. lokakuuta 2016


Uudisosan perustusten muuraus elokuussa 2014



Tiistaina 19.8.2014 oli valettu anturat uudisosaan.  Kun laudoitukset oli loppuviikosta purettu pois, päästiin maanantaina 25.8.2014 aloittamaan perustusten muurausta ja anturoiden välien täyttöä murskeella.

   
Anturan laudoitusten purkua 22.8.2014

Perustusten muuraus alkaa 25.8.2014
Perustusten muuraus aloitettiin uudisosan ”takakulmasta” eli arkisisäänkäynnin ja työvaatehuoneen luota.


Anturoiden täyttöä murskeella 25.8.2014

Muuraustyö eteni seuraavaksi tekniseen tilaan, jonka perustus muurattiin eristeharkoista. 


27.8.2014 Teknisen tilan perustus muurattu, keittiön täyttö menossa

Teknisen tilan perustus muurattu 27.8.2014
Seuraavaksi edettiin sauna- ja pesutilojen kohdalle. Saunan piipulle muurattiin myös perustukset. Väliseinien perustuksiin jätettiin kulku- ja tuuletusaukkoja. Ulkoseiniin jätettiin tuuletusaukkoja ylimpään harkkoriviin.


27.8.2014

27.8.2014
27.8.2014


27.8.2014
Keittiön kohdalla muurattiin perustusta myös lattian keskikohdalle, jotta siihen saadaan kanto suuren tilan lattiavasoille. Syyskuun alkupäivinä oli perustusten muuraus tältä erää valmiina. Ruokailutilan ja terassin perustuksia ei muurattu vielä tässä vaiheessa, vaan ne jäivät odottamaan harmaan talon perustusten etenemistä. Harmaa talo oli tässä vaiheessa pirtin kohdalta vielä hirsipinkkojen päällä.

Seuraavaksi työmaalla oli tarkoitus aloittaa uudisosan rungon tekoa, eli nyt päästäisiin työvaiheeseen, jossa syntyy nopeasti paljon näkyvää edistymistä :)


02.09.2014

4.9.2014

Samaan aikaan perustusten muurausten kanssa oli pikkuaitan katto saatu kokonaan valmiiksi. Myös pikkuaitan maalaus punamultamaalilla oli jo aloitettu etuseinän puolelta.

Pikkuaitan katto valmis 2.9.2014




torstai 15. syyskuuta 2016

Uudisosan anturamuottien tekoa elokuussa 2014

Heinäkuussa 2014 työmaa oli jäänyt kesälomatauolle, kun pikkuaitan katto oli saatu alushuopavaiheeseen. Työmaalle palattiin 13.8.2014, ja silloin aloitettiin uusi iso työvaihe – Fannikkalan uudisosan rakentaminen. Uudisosalla tultaisiin yhdistämään vanhat talot. Kulmaukseen tulee suuri keittiö/aulatila, josta on portaat yläkertaan ja käynti molempien vanhojen talojen pirtteihin. Uudisosaan tulee lisäksi myös sauna- ja pesutilat, tekniset tilat ja kodinhoitohuone. Yläkertaan tulevat makuuhuoneet.

13.08.2014 Piirustukset muovitettiin vanerin päälle tauluksi työmaalle

Samaan aikaan kun uudisosan rakennustyöt aloitettiin, tehtiin valmiiksi myös pikkuaitan katto. Se oli siis jäänyt alushuopavaiheeseen heinäkuussa, ja nyt siihen asennettiin grafiitinharmaa saumapeltikatto – ensimmäinen kokonaan valmis uusi katto Fannikkalan työmaalla.


Pikkuaitan uutta peltikattoa 15.8.2014


Pikkuaitan peltikatto 18.8.2014

Uudisosan pohjan maatyöt oli tehty valmiiksi jo aiemmin, ja eristetty murskealusta odotti valmiina anturoiden tekoa.  Anturoiden muottien teko aloitettiin 14.8.2014 tulevan takaoven sisäänkäynnin kohdalta.


Tilanne uudisosan kohdalla 13.8.2014

Uudisosan anturan muottien teko aloitettu 14.8.2014

Anturamuottien teko edistyy 15.8.2014

Kolmen päivän aikana tehtiin valmiiksi anturoiden muotit koko uudisosaan terasseineen. Suureen keittiö/aulatilaan ja terasseille tehtiin anturat myös keskilattian alle. Maaston muodon mukaan anturaa porrastettiin vähän alemmalle tasolle harmaan talon viereen tulevan ruokailutilan ja terassin kohdassa. Anturamuotit olivat valmiina 18.8.2014 ja seuraavana päivänä olisi vuorossa anturoiden valu.


Ruokailutilan ja terassin anturoiden muotit 18.8.2014


Tulevan keittiön anturamuotteja 18.8.2014
Uudisosan anturoiden muotit valmiina valua varten 18.8.2014





perjantai 27. toukokuuta 2016

Heinäkuu 2014 – pikkuaitan katon korjaus



Pikkuaitta oli viettänyt talven 2013-2014 uusille perustuksilleen siirrettynä  lähes entisellä paikallaan. Katto oli lokakuussa 2013 tehdyn siirto-operaation jälkeen peitetty pressulla. Heinäkuussa 2014 oli aika purkaa myös pikkuaitasta pois vanhat huonot kattorakenteet ja tehdä tilalle uusi katto. 


Pikkuaitta uusille perustuksilleen siirrettynä 8.10.2013

Aitassa oli ollut huonokuntoinen huopakatto, ja aluksi vanhasta katosta purettiin pois kaikki muu paitsi kantavat rakenteet. Sitten laitettiin paikalleen uudet kattovasat ja hölpät.


Pikkuaitan katto purettu 7.7.2014

Uusien kattorakenteiden tekoa 8.7.2014

Aitat tullaan maalaamaan uudelleen punamultamaalilla, joten räystäslaudat maalattiin valmiiksi samanvärisiksi.  Kattorakenne tehtiin samalla tavalla kuin punaisessa talossakin, eli ensin raakapontti ja sen päälle paksu alushuopa. Alushuovan päälle laitetaan myöhemmin saumapeltikatto.


Raakaponttia kattoon 9.7.2014

10.7.2014

Heinäkuun 11. päivä 2014 pikkuaitan katto oli katettu alushuovalla ja valmis odottamaan seuraavaa työvaihetta eli saumapeltikaton asennusta. Työmaa jäi tässä vaiheessa ansaitulle kesälomalle, ja elokuussa 2014 alkoikin sitten uusi iso työvaihe – talon uudisosan rakentaminen.


Pikkuaitan katto valmis 11.7.2014

Heinäkuun lopulla pääsin paikallisen ultrakevyen lentokoneen kyytiin pienelle kierrokselle, ja kohteena oli tietysti Pitkäjärven kylä ja Fannikkala. Tästä 28.7.2014 otetusta kuvasta näkyy hyvin Fannnikkalan rakennusten sijainti toisiinsa nähden sekä työmaan silloinen vaihe. Punainen talo ja pikkuaitta olivat juuri saaneet uudet katot ja ne oli katettu alushuovalla. Harmaassa talossa oli edelleen vanha peltikatto. Talojen takakulmaus oli vielä paljas. Seuraavaksi sinne alettaisiin tehdä perustuksia talot yhdistävälle uudisosalle.


Fannikkala lintuperspektiivistä 28.7.2014

torstai 5. maaliskuuta 2015


Pikkuaitan perustukset ja siirto takaisin paikalleen


11.9.2013 pikkuaitta oli nostettu pois paikoiltaan uusien perustusten tekemistä varten.  Antura valettiin lokakuun alkupäivinä, ja sen jälkeen anturan päälle nostettiin takaisin vanhoja perustuskiviä. Näin aitan perustuksesta saatiin alkuperäisen kiviperustuksen näköinen, mutta routaeristyksen ja betonianturan ansiosta se on nyt tukevasti paikoilleen ankkuroitu.

4.10.2013 Pikkuaitan perustusten tekoa


Pikkuaitan perustuskivien asettamista paikoilleen 04.10.2013
Aitan pohjan alue tasoitettiin murskeella niin, että vain perustuskivet ovat näkyvissä, eikä betonianturaa näe lainkaan.


Pikkuaitan perustus valmiina 4.10.2013
Lokakuun 8. päivänä 2013 nosturiauto saapui taas tontille, ja nyt pikkuaitan nosto takaisin paikoilleen sujui jo rutiinilla, vaikka sähköjohdot olivatkin hankalasti auton ja aitan välissä.


Pikkuaitan nosto takaisin paikoilleen 8.10.2013

8.10.2013 Pikkuaitta paikoillaan uusilla perustuksilla. Aittojen välistä näkyy vanha, purettava navetta.
Pikkuaitan katto peitettiin vielä pressulla, ja näin aitta sai jäädä odottamaan seuraavaa kesää ja uutta kattoa.


















 
 

tiistai 13. tammikuuta 2015


Lokakuun alku  2013 – työmaan ensimmäinen valu


Reilu vuosi sitten lokakuun alussa päästiin työmaalla tekemään ensimmäinen betonivalu.  Syyskuussa pikkuaittaa oli siirretty, jotta uusi perustus saataisiin tehtyä. Punainen talo oli myös valmiina puupetien päällä odottamassa uuden perustuksen tekoa. Pikkuaitan, ison aitan terassin ja punaisen talon pohjoispäädyn alle laitettiin routaeristeet ja mursketta. Sen jälkeen oli vuorossa anturan valumuottien ja raudoitusten teko.


Punaisen talon pohjoispäädyn routaeristystä 27.9.2013
 
Samalla kertaa pikkuaitan anturan kanssa oli siis tarkoitus valaa perustus myös ison aitan terassille ja punaisen talon pohjoiselle päädylle.

Pikkuaitan ja ison aitan terassin perustusten valumuotit valmiina 1.10.2013

Punaisen talon pohjoispäädyn anturan muotit ja raudoitukset valmiina valua varten 1.10.2013


Lokakuun alussa kaikki oli valmiina valua varten ja betoniauto kurvasi pihaan 2.10.2013. Puolessa tunnissa oli 6,5 m3 betonia laskettu ja tasoitettu anturoiden muotteihin ja työmaan ensimmäinen valu oli valmis.

Pikkuaitan anturan valua 2.10.2013

2.10.2013 valettiin myös antura ison aitan terassia varten

Betonia muottiin punaisen talon alle
Pikkuaitan anturan valu valmiina 2.10.2013


sunnuntai 7. joulukuuta 2014


Syyskuun loppu 2013 – pikkuaitan siirto


Pihapiirin aitoista pienempi on alun perinkin ollut osa talojen miljöötä. Korkea aitta on siirretty Tampereelta 1980-luvulla. Pienen aitan katto oli jo huonossa kunnossa ja sen alla ollut holvikellari oli osittain romahtanut. Syksyllä 2013 myös aitalle tehtiin kunnollinen perustus, ja samalla holvikellarin kivet otettiin talteen aitan ja talojen perustuksia varten.  Aittaa täytyi siis väliaikaisesti siirtää.

Pikkuaitta 10.9.2013 Huonokuntoiseen kattoon on tehty reiät nostoliinoja varten

Aitan siirto oli vuorossa syyskuussa. Sitä varten oli tilattu paikalle nosturiauto. Siirtomatka ei ollut suuri, tarkoitus oli siirtää aittaa vain sen verran taaksepäin, että kellarikivet saataisiin pois ja uusi perustus tehtyä.

11.9.2013 Pikkuaitta takaa ennen siirtoa
Haastetta operaatioon toi se, että nosturin paikan ja aitan välissä kulkee sähkölinja. Nosto ja siirto puupöllien päälle uuteen väliaikaiseen paikkaan sujuivat kuitenkin hienosti.

Pikkuaitta ilmassa 11.9.2013


Pikkuaitan alla ollut romahtanut holvikellari

Siirretty aitta 11.9.2013

Seuraavalla viikolla kellarin kivet siirrettiin sivummalle varastoon, ja myös ylimääräinen savimaa kaivettiin pois.

Kellarin kivien siirtoa 19.9.2013
Seuraavaksi aitan sekä tässä vaiheessa jo puupetien päällä olleen punaisen talon pohjoispäädyn alle laitettiin routaeristettä ja mursketta. Sitten murskeen pinta tasattiin kaivurilla odottamaan anturan tekoa.

Routaeristettä aitan perustusten alle 24.9.2014


Aitan pohja valmiina anturaa varten 27.09.2013