Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuhella. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puuhella. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. tammikuuta 2023

Tulisijojen ja piippujen muurausta - kesä 2015

 

Kun pirtin iso leivinuuni oli saatu muurattua valmiiksi toukokuun puolivälissä 2015, oli muurarin aika siirtyä talon savupiippujen ja muiden tulisijojen pariin.

Fannikkalaan oli suunniteltu tehtäväksi kaikkiaan neljä eri tulisijaa: leivinuuni pirttiin, takka olohuoneeseen, puuhella keittiöön ja puukiuas saunaan. Nämä kaikki sijaitsevat erillään toisistaan, joten ne vaativat jokainen myös oman savupiippunsa.


   Tiiliä ja laastia Fannikkalan itäpäädyssä odottamassa tulisijojen ja piippujen muurausta 19.5.2015


Muuraustyöt jatkuivat leivinuunin valmistumisen jälkeen seuraavaksi piippujen parissa. Työ aloitettiin keittiöstä, jossa ensin muurattiin puuhellan palomuuri ja sen jälkeen piippu. 


20.5.2015 keittiön puuhellan palomuurin muuraus alkanut


22.5.2015 puuhellan piipun alaosa valmis


Ensimmäiseksi katolle asti pääsi kuitenkin leivinuunin piippu, mutta muutamaa päivää myöhemmin oli myös puuhellan piippu muurattu ulos katolle saakka. 

Pirtin leivinuunin piippu 22.5.2015


Pirtin leivinuunin piippu 22.5.2015


Sen jälkeen muurattiin palomuuri saunan kiukaalle ja saunan piippu. Fannikkalan saunaan on tarkoitus laittaa sekä puu- että sähkökiuas. Perheessämme on tapana saunoa päivittäin, ja Fannikkalassa voisi arkisin lämmittää nopsaan sähkösaunaa ja viikonloppuisin nauttia puukiukaan löylyistä. Piipuista viimeisenä muurattiin piippu olohuoneen takalle sekä takan palomuuri.


26.5.2015 Saunan puukiukaan palomuurin ja piipun teko alkanut



28.5.2015 Saunan piipun alaosa ja palomuuri valmis 



29.5.2015 Saunan piippu yläkerran huoneessa



29.5.2015 Olohuoneen takan palomuurin muuraus käynnissä



8.6.2015 Olohuoneen takan, keittiön puuhellan ja saunan puukiukaan piiput valmiina



11.6.2015 Puuhellan piippu slammattu


Kun kaikki piiput olivat valmiina, muurari aloitti kesäkuun 2015 puolivälissä keittiön puuhellan muuraustyöt. Sekä puuhella että sen yläpuolelle tuleva huuva/katos muurattaisiin tiilestä. Sen muoto on kulmikkaampi kuin leivinuunin. Kuten leivinuuni, sekä puuhella että olohuoneen takka on tarkoitus myöhemmin pinnoittaa valkoiseksi. 


16.6.2015 Puuhellan pohja



20.6.2015 Puuhella edistyy 



2.7.2015 Puuhella muurattu, huuva tekeillä


7.7.2015 Puuhellan huuvan tekoa 

 


8.7.2015 Huuva valmis



8.7.2015 puuhella ja huuva slammattu



Tulisijoista viimeisenä aloitettiin olohuoneen takan muuraus heinäkuussa 2015. Takasta itsestään tulisi perinteisen suorakulmainen, mutta halusimme sen yläosaan myös kaarevia muotoja sekä puisen hyllyn tulipesän yläpuolelle. Hyllyksi takkaan soviteltiin jykevä hirsi, jonka toisessa päässä oli sopiva kolo tulitikkurasiaa varten. Takan tulipesään tulee lasinen luukku. 


17.7.2015 Olohuoneen takan sisäosien muuraus käynnissä



27.7.2015 Olohuoneen takan ulkopuolen muuraus käynnissä



28.7.2015 Puupalkin sovittelua olohuoneen takkaan



2.8.2015 Olohuoneen takan muuraus valmis



2.8.2015 Olohuoneen takka sivulta



2.8.2015 Keittiön puuhella ja olohuoneen takka



3.8.2015 Olohuoneen takka slammattuna



maanantai 18. helmikuuta 2019

Tulisijojen pohjatöitä – helmikuu 2015


Tulisijojen pohjatöitä – helmikuu 2015


Fannikkalaan tulee kaikkiaan neljä tulisijaa. Punaisen talon pirttiin tulee suuri leivinuuni-kulmatakka entisen puretun leivinuunin paikalle, keittiöön puuhella, olohuoneeseen takka ja saunaan puukiuas. Näille kaikille oli jo perustusten tekovaiheessa valettu anturat ja muurattu harkkoperustukset. Helmikuun alussa 2015 oli vuorossa betonivalut harkkoperustusten päälle, jotta päästiin muuraamaan tulisijat lattiatason korkeudelle.

Leivinuunin pohja 3.2.2015


Harkkoperustusten päälle rakennettiin puusta valumuotit. Kylmäkatkoeristeenä käytettiin Finnfoamia, jonka päälle asetettiin raudoitukset valmiiksi betonivalua varten.


Puuhellan pohja 3.2.2015

Saunan piipun pohja 4.2.2015

Saunan piipun pohja raudoitettuna

Leivinuunin pohja valuvalmiina 5.2.2015

Puuhellan pohja valuvalmiina 5.2.2015

Takan pohja valuvalmiina 5.2.2015

Valupäiväksi osui Runebergin päivä talvella 2015. Edellisenä päivänä ja yöllä oli satanut lunta, ja keli sivuteillä oli melko liukas. Liittymä Fannikkalan pihaan on keskeltä ylämäkeä, ja painavassa lastissa olleen betoniauton oli tehtävä käännös pihaan melkoisella nopeudella. Vauhdikasta hommaa!


Valupäivä 5.2.2015

Valutyöt aloitettiin suurimmasta, eli leivinuunin pohjasta. Sen jälkeen edettiin samalta puolen taloa myös keittiön puuhellan ja olohuoneen takan pohjien valuun. Saunan piipun pohjaa varten auto piti siirtää toiselle puolen taloa. Betonia kului tulisijojen valuihin yhteensä 4 m3.


Leivinuunin pohjan valu 5.2.2015

Puuhellan pohja valettuna 5.2.2015

Leivinuuni pohja oli rakennuspuhaltimella lämmitetyssä pirtissä, mutta muut valut olivat vielä kylmissä tiloissa, ja ne piti peittää ja eristää kovettumisen ajaksi. Seuraavalla viikolla työt jatkuivat ulkona punaisen talon takakuistin parissa, ja helmikuun lopulla 2015 aloitteli muurarimme leivinuunia muuraamaan.


Takan valettu pohja peitettynä 5.2.2015

Leivinuunin pohja valmiina 9.2.2015

torstai 11. helmikuuta 2016

Kesäkuu 2014 – uusia anturoita harmaaseen taloon ja kuisteille


Kesäkuun 2014 alussa punaiselle talolle oli rakennettu uudet perustukset ja seuraavaksi oli harmaan talon vuoro. Harmaan talon pirtin puoleinen pääty, joka on lähinnä punaista taloa, tarvitsi uuden anturan. Tien puoleinen pääty sen sijaan on kallion päällä, joten siinä osassa uutta anturaa tarvittiin vain talon ”ilmassa olevan kulman” uusia kannatintolppia varten. Samassa valussa tehtiin anturat myös sekä punaisen että harmaan talon kuisteja varten.

09.06.2014 Harmaan talon anturan muotteja
Loppuvuodesta 2013 harmaan talon pirtin pääty oli nostettu hirsipinkkojen päälle, kun pirtistä ja seinien alta oli kaivettu savimaat pois. Kesäkuussa 2014 pirtin ulkoseinien alle tehtiin muotit uusia anturoita varten. Päädyssä tehtiin muotti leveämpänä keittiön puuhellaa varten.

09.06.2014 Harmaan talon anturan muotteja, edessä puuhellan tuleva paikka
Pirtissä taas tehtiin valumuotit myös tulevaa takkaa varten. Siellä tehtiin muotit myös kahdelle anturalle pirtin keskilattian kannatusta varten.  

Harmaan talon pirtin anturoiden muotteja 09.06.2014
Sekä punaisesta että harmaasta talosta oli aiemmin purettu pois huonokuntoiset kuistit, mutta ne on tarkoitus rakentaa uudelleen entisille sijoilleen. Tässä valussa tehtiin muotti harmaan talon mutterikuistia varten.

Harmaan talon mutterikuistin anturan muotti 11.06.2014
Entisten kuistien lisäksi taloon tulee myös uusi kuisti punaisen talon takapuolelle. Tältä kuistilta tulee sisäänkäynti punaisen talon päädyn erilliseen asuntoon. Sisäpihalla punaisen talon kuistin jatkeeksi tulee myös uusi ”pääkuistia” kapeampi  osuus, joka yhdistää punaisen ja harmaan talon kulmistaan ja toimii talon pääsisäänkäyntinä. Myös tälle uudelle kuistiosuudelle tehtiin anturamuotit.

11.06.2014 Antura punaisen talon eteen tulevalle uudelle kuistin osalle, joka yhdistää talot

Harmaan talon tien puoleinen pääty on kalliolla ja talon toinen kulma on ollut välillä ilmassa, kun entiset perustuskivet ovat romahtaneet sen alta.  Uusille lopullisille tolpille valettiin kunnollinen antura kallion kupeeseen.

11.06.2014 Harmaan talon tienpuoleisen kulman tukitolpille antura

Työmaan neljäs valupäivä oli torstai 12.6.2014. Silloin valettiin anturoihin kaikkiaan 13 m3 betonia. Seuraavissa kuvissa perjantaina 13.6.2014 anturoiden muotit on jo purettu pois.

13.6.2014 Antura valettuna – harmaan talon pääty ja punaisen talon eteen tuleva kuisti

13.06.2014 Harmaan talon mutterikuistin antura valettuna

13.6.2014 Myös punaisen talon takapuolen kuistille valettiin antura tässä vaiheessa

18.06.2014 Harmaan talon päätyantura valettuna

18.06.2014 Harmaan talon pirtin anturat valettuna

Juhannusviikolla oli vuorossa harmaan talon oikaisu ja hirsipinkkojen siirtäminen uuden anturan päälle.

18.06.2014 Harmaan talon oikaisua ja puupinkkojen siirtoa uuden anturan päälle

Vielä ennen juhannusta saataisiin myös työmaan ensimmäiset uudet kattotuolit punaisen talon katolle, siitä lisää sitten seuraavassa tekstissä. 











lauantai 27. syyskuuta 2014

Wanhoja taloja ja Habitarea


 Elokuun viimeisenä viikonloppuna kävimme pääkaupunkiseudulle suuntautuneen kummitytön synttärireissun yhteydessä katsomassa vanhoja taloja Loviisassa. Tapahtuma oli meille jo ennestään tuttu, sillä olimme käyneet siellä kerran aiemmin noin viisi vuotta takaperin. Tällä kertaa oli toiveena, että silmiimme osuisi vanhoissa puutaloissa käytettyjä mukavia ulkoseinien väriyhdistelmiä.


Loviisan Wanhat Talot –tapahtuma 30.-31.8.2014
Kohteita olisi ollut kaikkiaan reilut neljäkymmentä, mutta lasten kanssa ehdimme poiketa ehkä noin viidessätoista antiikkikojujen kiertämisen lisäksi. Yksi kiva talonvärikin bongattiin, ja kysyimme talon asukkailta maalien värinumerot. Kyseessä olivat Uulan sävyt Helmi ja Kaisla. Siinä voisi olla yksi mahdollinen väriyhdistelmä meidänkin taloomme. Sävyt kuvassa taitavat kyllä olla vähän harmaammat kuin todellisuudessa.


Uulan värisävyt Helmi ja Kaisla loviisalaisen puutalon seinässä
Hyödyllistä oli myös nähdä parissakin talossa, miten puuhellan päälle oli rakennettu kaunis huuva. Yhdessä talossa oli muurattuun puuhellaan yhdistetty metallinen huuva, ja toisessa taas oli myös huuva muurattu. Molemmissa oli puuhellan lisäksi leivinuuni samassa, kun taas meillä keittiöön tulee pelkkä puuhella, ja leivinuuni pirttiin erikseen. Piippu muurataan hellan kylkeen oikealle puolelle.


 
 
Loviisalaisista kodeista löytyi myös muutamia mukavia sisustusvinkkejä:


Vanha pitsilakana uusiokäytössä keittiössä


Kattilateline keittiön katossa


Puukoppa

Pari viikkoa myöhemmin pidetyt Habitare-messut tarjosivat modernimpaa sisustusta. Jotenkin itselle Loviisan Wanhat talot –tapahtuma antoi enemmän, vaikka tokihan isojen messujen antia on myös aina kiva kierrellä ja katsella, ja mukaviakin juttuja silmiin osui.   Ja olihan sielläkin se antiikkiosasto…


Siinun räsymattoja ja tyynyjä www.siinu.fi


Pellavasohva


Italialaisen Scavolinin Diesel-keittiö: hieno – mutta ei tyylillisesti sovi meidän vanhaan puutaloon