Näytetään tekstit, joissa on tunniste nosturiauto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nosturiauto. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. maaliskuuta 2015


Pikkuaitan perustukset ja siirto takaisin paikalleen


11.9.2013 pikkuaitta oli nostettu pois paikoiltaan uusien perustusten tekemistä varten.  Antura valettiin lokakuun alkupäivinä, ja sen jälkeen anturan päälle nostettiin takaisin vanhoja perustuskiviä. Näin aitan perustuksesta saatiin alkuperäisen kiviperustuksen näköinen, mutta routaeristyksen ja betonianturan ansiosta se on nyt tukevasti paikoilleen ankkuroitu.

4.10.2013 Pikkuaitan perustusten tekoa


Pikkuaitan perustuskivien asettamista paikoilleen 04.10.2013
Aitan pohjan alue tasoitettiin murskeella niin, että vain perustuskivet ovat näkyvissä, eikä betonianturaa näe lainkaan.


Pikkuaitan perustus valmiina 4.10.2013
Lokakuun 8. päivänä 2013 nosturiauto saapui taas tontille, ja nyt pikkuaitan nosto takaisin paikoilleen sujui jo rutiinilla, vaikka sähköjohdot olivatkin hankalasti auton ja aitan välissä.


Pikkuaitan nosto takaisin paikoilleen 8.10.2013

8.10.2013 Pikkuaitta paikoillaan uusilla perustuksilla. Aittojen välistä näkyy vanha, purettava navetta.
Pikkuaitan katto peitettiin vielä pressulla, ja näin aitta sai jäädä odottamaan seuraavaa kesää ja uutta kattoa.


















 
 

sunnuntai 7. joulukuuta 2014


Syyskuun loppu 2013 – pikkuaitan siirto


Pihapiirin aitoista pienempi on alun perinkin ollut osa talojen miljöötä. Korkea aitta on siirretty Tampereelta 1980-luvulla. Pienen aitan katto oli jo huonossa kunnossa ja sen alla ollut holvikellari oli osittain romahtanut. Syksyllä 2013 myös aitalle tehtiin kunnollinen perustus, ja samalla holvikellarin kivet otettiin talteen aitan ja talojen perustuksia varten.  Aittaa täytyi siis väliaikaisesti siirtää.

Pikkuaitta 10.9.2013 Huonokuntoiseen kattoon on tehty reiät nostoliinoja varten

Aitan siirto oli vuorossa syyskuussa. Sitä varten oli tilattu paikalle nosturiauto. Siirtomatka ei ollut suuri, tarkoitus oli siirtää aittaa vain sen verran taaksepäin, että kellarikivet saataisiin pois ja uusi perustus tehtyä.

11.9.2013 Pikkuaitta takaa ennen siirtoa
Haastetta operaatioon toi se, että nosturin paikan ja aitan välissä kulkee sähkölinja. Nosto ja siirto puupöllien päälle uuteen väliaikaiseen paikkaan sujuivat kuitenkin hienosti.

Pikkuaitta ilmassa 11.9.2013


Pikkuaitan alla ollut romahtanut holvikellari

Siirretty aitta 11.9.2013

Seuraavalla viikolla kellarin kivet siirrettiin sivummalle varastoon, ja myös ylimääräinen savimaa kaivettiin pois.

Kellarin kivien siirtoa 19.9.2013
Seuraavaksi aitan sekä tässä vaiheessa jo puupetien päällä olleen punaisen talon pohjoispäädyn alle laitettiin routaeristettä ja mursketta. Sitten murskeen pinta tasattiin kaivurilla odottamaan anturan tekoa.

Routaeristettä aitan perustusten alle 24.9.2014


Aitan pohja valmiina anturaa varten 27.09.2013