Perustukset harmaan talon pirtin lattialle ja ruokailutilalle - loka-marraskuun vaihde 2014
Loka-marraskuun vaihteessa 2014 aloitettiin harmaan talon
uuden lattian teko. Pirttiin oli aiemmin
valettu anturoita myös lattian keskelle, ja niiden päälle muurattiin nyt
harkoista tuet uuden lattian runkoa varten. Myös tulisijoille muurattiin pohjat;
pirttiin eli tulevaan olohuoneeseen takalle ja keittiöön puuhellalle. Takka
tulee pirttiin samaan kohtaan, missä tulisija on aiemminkin sijainnut. Seinässä
näkyykin vanhan piipun kohta selvästi.
29.10.2014 – perustusten teko takalle ja olohuoneen lattian
keskiosaan
|
30.10.2014 Kaivurilla
mursketta pirttiin
|
30.10.2014 Puuhellan perustukset keittiön puolella
|
Olohuoneen lattian ja takan perustukset
|
Uudelle ruokalutilalle muurattin myös perustukset tässä
vaiheessa. Lasikuistimainen ruokailutila yhdistyy sekä olohuoneeseen eli harmaan
talon pirttiin, että uudisosan keittiötilaan.
Ruokailutilan perustusten muurausta 31.10.2014
|
Ruokailutilan perustukset 3.11.2014
|
Kun harkkoperustukset olivat valmiina, aloitettiin lattian
rungon teko olohuoneeseen. Se tehtiin jykevistä lankuista, ensin harkkojen
päälle pitkittäin ja sitten toiseen suuntaan poikittain. Seuraavaksi
käytäisiinkin sitten harmaan talon katon kimppuun, ja pirttiin jää vanhasta
jäljelle vain hirsirunko.
Olohuoneen lattian runkoa 3.11.2014
|
3.11.2014 Näkymä olohuoneesta ruokailutilaan
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti