Asuntomessuilla nähtyä
Heinäkuussa teimme melkein koko perheen voimin (yksi
tytöistä kyläili kaverilla) reissun Jyväskylän asuntomessuille. Kiersimme
messuilla seitsemän tuntia ja kaikki omakotitalot tuli nähtyä.
Kerrostaloasuntoihin emme sitten kierroksen päätteeksi enää lähteneet.
Vaikutelmaksi messuista jäi harmaa-valkoinen yleisilme, ja
kovin moderneja siellä melkein kaikki talot olivat. Tällaisille vanhan talon
remontoijille messujen anti oli hieman liian pelkistettyä, mutta toki
sisustuspuolelta löytyi kauniita harmonisia kokonaisuuksia ja myös kivoja
pikkuoivalluksia.
Kauniita sisustuksia oli mielestämme ainakin kohteissa nro 5
(Käpylä) ja nro 20 (Honka Harmonia).
Kohteessa 20 (Honka Harmonia) vanhoja puuovia oli käytetty hauskasti makuuhuoneen sisustuksessa |
Samassa kohteessa (20 – Honka Harmonia) oli vanhoista puuovista tehty myös olohuoneeseen ihana maalaisromanttinen sohvapöytä. |
Kohteessa 5 (Käpylä) pojan huoneen rauhallinen, mutta rento sisustus. Kello oli toteutettu art4u:n tarroilla. |
Kahden jo tosin hieman isomman balleriinan äitinä kiinnitin
huomiota kohteessa 4 – Omatalo Uniikki – toteutettuun pienen tytön huoneen sisustukseen.
Miksei kotiinkin voisi laittaa seinään ison peilin ja tangon?
Liitutaulumaalia oli käytetty useassakin kohteessa. Paras
idea oli uudenvärisen liitutaulumaalin ja jättipyykkipoikien yhdistelmä
kodinhoitohuoneessa kohteessa 17 (Hailuoto).
Useammassakin kohteessa oli liitutaulumaalia käytetty
perheen arkisten aikataulujen kaikkien näkyville saamiseen, tässä pari
esimerkkiä:
Pyykkikuilu, tuo minunkin unelmani, oli toteutettu parissa
kohteessa:
Sisustustekstiileistä
nuorimmaisemme silmään osui kekseliäs, mutta paljon työtunteja vaatinut työhuoneen
matto kohteessa 24 – Honka Kaarna. Tekstiilitaiteilija Irene Välimäki oli
totetuttanut maton vanhoista farkkujen nahkamerkeistä:
Sisustusmateriaaleissa mieleen jäi kohteen 2 – Cube 170 - luonnonkivestä
tehty suihkun taustaseinä, joka oli myös kauniisti valaistu:
Liukuovet tuntuvat olevan tämän hetken in-juttu. Ja kyllähän
niillä saadaan tilaa säästymään, varsinkin kodinhoito- ja eteistiloissa,
vaatehuoneissa ym. ne puoltavat paikkaansa. Meillekin toivottavasti saadaan
sellaiset kodinhoito-ja ompelutilan yhteyteen.
Noppakodit, nuo pariskunnille ja sinkkuihmisille
suunnitellut omakotitalot, edustivat mielestäni messujen parasta antia
tilankäytön suunnittelun osalta. Kodit tuntuivat paljon neliöitään isommilta,
ja kaikki tarpeellinen oli saatu mahtumaan 75,5 m2:een. Talojen ulkoasu tosin
ei meikäläisen silmää hivellyt.
Kaiken kaikkiaan asuntomessuilla on aina kiva käydä. Meiltä
ei varmaan ole kovin monia messuja jäänyt väliin viimeisen kymmenen vuoden
aikana. Välillä on kannettu vauvaa rintarepussa, mutta nyt lapsista on kasvanut
jo ihan kiinnostuneita messukävijöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti