PIENEMPI AITTA
Kaksikerroksisen kartanon aitan vieressä, punaisen talon
päädyssä sijaitsee tilan alkuperäinen talonpoikaisempi aittarakennus. Se on
matala hirsirakenteinen kaksiovinen aitta, jossa on ollut pieni etukuisti katon
lipan alla.
Rakennusten inventointiraportti kertoo, että ”aitta on rakennettu vuonna 1888 (vuosiluku on seinässä) ja se on hirsirakenteinen sekä pitkänurkkainen. Kaksoisaitan kate on kolmiorimahuopaa ja perustus on luonnonkiveä.”
Takapihan suunnasta tielle päin – aitat jonossa
|
Aitan väritys on sama kuin punaisen talon, siis punamultaa
ja ovissa keltamultaa. Tällä hetkellä katon kunto on huono, ja se onkin pressun
alla suojassa.
Aitan alla on ollut holvikellari. Aikojen saatossa aitta on
painanut kellarin kattoa alaspäin, ja routa pullistanut takaseinän sisäänpäin.
Aitan takapihan puoleisessa päädyssä on luokin
valmistuksessa käytetty paininpuu. Luokki on hevosilla käytettävien työvaljaiden osa. Se on
puinen tai metallinen kaari, jonka jännitys pitää aisat irti hevosen kyljistä. Luokki
taivutetaan tätä tarkoitusta varten tehdyssä paininpuussa. Wikipediassa kerrottiin
edellisen lisäksi myös, että luokkipuuta on ennen vanhaan saatettu ensin pehmittää
lantatunkiossa, jotta se taipuisi paremmin. Konstit on olleet monet entisellä
miehellä!
Onkohan paininpuu ollut aikanaa joka kodin kapine omaan käyttöön tulevien luokkien valmistamista varten, vai onkohan talossa tehty niitä muillekin tarvitsijoille?
VastaaPoistaAinakin Pitkäjärvellä näitä on kuulemma ollut muissakin taloissa, ehkä se on ollut vain oman talon tarpeita varten.
VastaaPoista