”Punainen talo”
Tämän blogin on tarkoitus toimia myös remonttipäiväkirjanamme,
ja siksi tulen jatkossa kirjoittamaan asioista pääasiassa aikajärjestyksessä.
Aluksi ajattelin kuitenkin esitellä kaikki tilan rakennukset. Ensimmäisenä vuoron saa suurempi asuinrakennuksista,
jota kutsumme punaiseksi taloksi. Se on sijoittunut tontille tien suuntaisesti,
pääty rantapellolle päin. Kylän vanhoja taloja on inventoitu 2000-luvun alussa,
ja raportissa tästä talosta kerrotaan mm. seuraavaa:
”Päärakennus 2 on 1800-luvun alkuvuosilta ja se on hirsirakenteinen pitkin koteloiduin nurkin. Lasikuisti on suorakaiteen muotoinen ja sen katto on romahtamaisillaan. Julkisivut ovat vaakapaneloitu. Eteläpäädyssä on leveämpää ja muissa kapeampaa paneelia. Ikkunat ovat vanhat T-ikkunat. Perustuksena on nurkkakivet, joista osa itäpuolelta on antanut periksi. Kate on aaltopeltiä. Kunto on paikoin huono.”
Talon huonejärjestys on seuraavanlainen. Kuistilta on kulku
eteläpäädyn isoon pirttiin. Pirtissä oli myös suuri leivinuuni, joka ei enää
ollut toimintakuntoinen, ja siksi se purettiin pois. Tarkoitus on kuitenkin
rakentaa tilalle uusi. Ikkunoita pirtissä
on vain neljä, joten tumma hirsiseinäinen huone on melko hämärä. Talon toisessa
päädyssä on kaksi kamaria, ja kamarien ja pirtin välisessä tilassa sijaitsi
ennen keittiö ja eteinen. Yläkerta on ollut kylmänä
säilytysvinttinä.
Talo on maalattu punamullalla joskus vuosikymmeniä sitten.
Päätyjen yläosat ovat olleet keltamullan väriset samoin kuin ikkunoiden
vuorilaudat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti