perjantai 22. huhtikuuta 2016

Heinäkuun alku 2014 – punaisen talon kattotöitä


Heinäkuun ensimmäisenä päivänä 2014 aloitettiin uuden katon tekeminen punaiseen taloon. Taloon tulee saumapeltikatto, ja alimmaksi kerrokseksi laitettiin yhtenäinen pinta raakaponttilautaa. Sen päälle kiinnitettiin vahva pohjahuopa, jonka päälle sitten myöhemmin asennetaan saumapeltikatto.


Työ aloitettiin punaisen talon itäiseltä lappeelta eli takapihan puolelta. Räystäiden kohtiin kiinnitettiin kerran harmaanvihreäksi maalatut laudat. 

01.07.2014 Punaisen talon katon tekoa – takapihan puoli

01.07.2014 Punaisen talon takalape 
Päivän päätteeksi oli talon takapihan puoleinen lape saatu jo kokonaan päällystettyä raakapontilla. Uhkaavan sateen varalta uusi katto suojattiin pressuilla.

01.07.2014 Katto suojaan uhkaavalta sateelta

1.07.2014 Pohjoispäädyn räystäs
Pohjoispäädyn räystäslaudoissa näkyy hyvin vihreänharmaa sävy, jolla on tarkoitus myöhemmässä vaiheessa maalata myös talon ikkunoiden vuorilaudat.

01.07.2014 Sisäpihan puoli katosta
Työt jatkuivat heinäkuun ensimmäisellä viikolla 2014, ja punainen talo olikin pian saanut uuden katon. Saumapelti asennettaisiin vasta myöhemmin, kun uudisosa olisi ensin rakennettu ja liitetty vanhoihin taloihin. Myös tulisijat ja piiput on tarkoitus muurata valmiiksi ennen saumapeltikaton tekoa. Katon pintamateriaalina tässä vaiheessa käytetty vahva pohjahuopa kestää hyvin säätä ja talvia, kunnes talo on valmis peltikaton tekoa varten.

04.07.2014 Sisäpihan puoli katosta valmiina pohjahuovalla päällystettynä
04.07.2014 Punaisen talon eteläpääty, joka liitetään uudisosaan





torstai 31. maaliskuuta 2016

Kesäkuu 2014 – punaisen talon päätyjen rungot ja hölpät


Juhannukseksi 2014 oli nostettu uudet kattotuolit punaisen talon katolle. Kesäkuun viimeisellä viikolla uuden katon tekeminen jatkui. Talon keskikohtaan pirtin ja päätykamareiden välisen tilan kohdalle ei laitettu kattoristikoita, vaan katon runko rakennettiin itse, jotta tähän kohtaan jäisi korkeampaa tilaa mahdollisesti joskus myöhemmin rakennettavia portaita varten.



25.6.2014 Katon runko rakennettu talon keskiosaan

Seuraavaksi laitettiin punaisen talon pohjoispäätyyn runkotolpat ylimmän hirsikerran päälle. Eteläpäädyssä punainen talo yhdistyy uudisosaan, joten pääty jätettiin siellä vielä auki. Punaisen talon pohjoispäädyn ylimmästä hirsikerrasta löytyi vanhan katon purkamisen yhteydessä jonkun aiemman rakentajan jättämä puumerkki. Juhannuksen aikaan vuonna 1921 oli Kaipaanlahti-niminen timpuri ollut hommissa täällä. Mitähän silloin on taloon rakennettu? Ollaankohan silloinkin oltu kattohommissa?

25.6.2014 Punaisen talon pohjoispäädyn runkotolpat pystyssä

Punaisen talon pohjoispäädystä löytyi aiemman rakentajan puumerkki

Kun päädyn runko oli saatu pystyyn, oli hölppien vuoro. Tämä hassu sana, hölppä, tarkoittaa katon päätyräystäiden runkotolppia. Meillä niistä tehtiin jykevät, rakennusmateriaalina oli 150*150 mm parru.


Pohjoispäädyn hölpät 28.6.2014

Tässä vaiheessa piti jo tehdä myös jotain valintoja talon värien suhteen, ainakin alustavasti. Olimme suunnitelleet talon väreiksi vaaleahkoa seinää ja harmaanvihreitä vuorilautoja. Räystäiden aluslaudat olisivat myös samaa sävyä kuin ikkunoiden vuorilaudat. Nyt kun katto ja räystäät olivat työn alla, piti räystäiden aluslautoihin saada yksi maalikerros ennen kiinnittämistä.  Jonkin verran sävyä voi toisella maalauskerralla vielä säätää, mutta ensimmäinen maalaus tehtiin alla olevassa kuvassa olevalla ylimmän laudan sävyllä.


Räystäiden aluslautojen maalin testausta 30.6.2014






torstai 10. maaliskuuta 2016



Kesäkuu 2014 – uudet kattotuolit punaiseen taloon


Toukokuussa 2014 punaisesta talosta oli purettu vanhat kattorakenteet pois. Tämän jälkeen hirsikehikkoa oli oikaisu ja sille oli tehty uudet perustukset. Juhannusviikolla 2014 oli työmaalla päästy siihen vaiheeseen, että punaiseen taloon nostettiin uudet kattotuolit paikoilleen.

Ensimmäisiä kattoristikoita nostetaan paikalleen tostaina 19.6.2014

Kattoristikoita punaiseen taloon tuli kaikkiaan 17 kpl. Koska talossa alakerran huonekorkeutta oli riittävästi ja yläkertaan haluttiin saada varastotilaa, tehtiin kattoristikoista sellaiset, että niiden keskiosaan jää avoin kohta, ja ristikon alareuna laskee seinän tukipisteeltä noin metrin alaspäin.

Eteläpäädyn kattoristikoiden nosto meneillään 19.6.2014

Ristikoiden nosto ja kiinnitys paikoilleen sujui kauniissa säässä jouhevasti. Ristikkoauton kuljettaja nosti pitkällä nosturilla talon yläpuoliselta penkalta kehän kerrallaan ylös katolle, missä mieheni yhdessä työmiehensä kanssa asetti ja kiinnitti kehät paikoilleen. Alhaalla tarvittiin apumieheksi ukki, joka kiinnitti kuhunkin ristikkoon köyden noston ajaksi ja ohjasi sen avulla ristikon suuntaa noston aikana.



Apunarun irrotus ja ristikon asettaminen paikoilleen

Talon pohjoispäädyssä nosturi joutui toimimaan sähkölinjan ”ylitse”, mutta hyvin sekin sujui.  Sama vanhalle kuivurille johtava sähkölinja oli haittana myös pikkuaitan siirroissa aikaisemmin, ja se onkin tarkoitus myöhemmin korvata maakaapelilla.

Pohjoispäädyn ristikoiden nosto menossa 19.6.2014
Juhannusaatonaattona, kuten muinakin kesän torstai-iltoina kokoonnumme paikallisen nuorisoseuran väellä kylä yhteiselle uimarannalle illanviettoon uimaan, pelailemaan ja paistamaan makkaraa. Uimaranta on Fannikkalan rantapellon alapuolella, ja sieltä olikin illalla mukava katsella punaisen talon uusia kattorakenteita.

Punaisen talon kattoristikot paikallaan juhannusaatonaattona 2014

Seuraavalla viikolla päästiin sitten ottamaan kuvia ylhäältäkin käsin. Työt katolla jatkuivat päätyjen rungon ja päätyräystäiden teolla.

Kattoristikot paikoillaan 25.6.2014

Ristikot sivuseinän päällä






torstai 11. helmikuuta 2016

Kesäkuu 2014 – uusia anturoita harmaaseen taloon ja kuisteille


Kesäkuun 2014 alussa punaiselle talolle oli rakennettu uudet perustukset ja seuraavaksi oli harmaan talon vuoro. Harmaan talon pirtin puoleinen pääty, joka on lähinnä punaista taloa, tarvitsi uuden anturan. Tien puoleinen pääty sen sijaan on kallion päällä, joten siinä osassa uutta anturaa tarvittiin vain talon ”ilmassa olevan kulman” uusia kannatintolppia varten. Samassa valussa tehtiin anturat myös sekä punaisen että harmaan talon kuisteja varten.

09.06.2014 Harmaan talon anturan muotteja
Loppuvuodesta 2013 harmaan talon pirtin pääty oli nostettu hirsipinkkojen päälle, kun pirtistä ja seinien alta oli kaivettu savimaat pois. Kesäkuussa 2014 pirtin ulkoseinien alle tehtiin muotit uusia anturoita varten. Päädyssä tehtiin muotti leveämpänä keittiön puuhellaa varten.

09.06.2014 Harmaan talon anturan muotteja, edessä puuhellan tuleva paikka
Pirtissä taas tehtiin valumuotit myös tulevaa takkaa varten. Siellä tehtiin muotit myös kahdelle anturalle pirtin keskilattian kannatusta varten.  

Harmaan talon pirtin anturoiden muotteja 09.06.2014
Sekä punaisesta että harmaasta talosta oli aiemmin purettu pois huonokuntoiset kuistit, mutta ne on tarkoitus rakentaa uudelleen entisille sijoilleen. Tässä valussa tehtiin muotti harmaan talon mutterikuistia varten.

Harmaan talon mutterikuistin anturan muotti 11.06.2014
Entisten kuistien lisäksi taloon tulee myös uusi kuisti punaisen talon takapuolelle. Tältä kuistilta tulee sisäänkäynti punaisen talon päädyn erilliseen asuntoon. Sisäpihalla punaisen talon kuistin jatkeeksi tulee myös uusi ”pääkuistia” kapeampi  osuus, joka yhdistää punaisen ja harmaan talon kulmistaan ja toimii talon pääsisäänkäyntinä. Myös tälle uudelle kuistiosuudelle tehtiin anturamuotit.

11.06.2014 Antura punaisen talon eteen tulevalle uudelle kuistin osalle, joka yhdistää talot

Harmaan talon tien puoleinen pääty on kalliolla ja talon toinen kulma on ollut välillä ilmassa, kun entiset perustuskivet ovat romahtaneet sen alta.  Uusille lopullisille tolpille valettiin kunnollinen antura kallion kupeeseen.

11.06.2014 Harmaan talon tienpuoleisen kulman tukitolpille antura

Työmaan neljäs valupäivä oli torstai 12.6.2014. Silloin valettiin anturoihin kaikkiaan 13 m3 betonia. Seuraavissa kuvissa perjantaina 13.6.2014 anturoiden muotit on jo purettu pois.

13.6.2014 Antura valettuna – harmaan talon pääty ja punaisen talon eteen tuleva kuisti

13.06.2014 Harmaan talon mutterikuistin antura valettuna

13.6.2014 Myös punaisen talon takapuolen kuistille valettiin antura tässä vaiheessa

18.06.2014 Harmaan talon päätyantura valettuna

18.06.2014 Harmaan talon pirtin anturat valettuna

Juhannusviikolla oli vuorossa harmaan talon oikaisu ja hirsipinkkojen siirtäminen uuden anturan päälle.

18.06.2014 Harmaan talon oikaisua ja puupinkkojen siirtoa uuden anturan päälle

Vielä ennen juhannusta saataisiin myös työmaan ensimmäiset uudet kattotuolit punaisen talon katolle, siitä lisää sitten seuraavassa tekstissä. 











tiistai 8. joulukuuta 2015

Kesäkuun alku 2014 – punaisen talon perustushommia



Punaisen talon kehikkoa oli toukokuun lopussa oikaistu ja se oli asetettu lopullisille sijoilleen. Seuraavaksi oli vuorossa perustuksen muuraus talon itäseinustalle ja leivinuunille. Vanhan leivinuunin muuri oli rikkoutunut, ja se purettiin pois jo aiemmin, kun työt Fannikkalassa alkoivat. Uusi antura leivinuunille oli valettu lokakuussa 2013. Nyt oli uunin harkkoperustuksen vuoro. 

Leivinuunin perutuksen suunnittelua 02.6.2014

Punaisen talon pirttipäädyn hirsistä alimmaisia oli jouduttu poistamaan huonokuntoisuuden vuoksi. Uudisosaan liitettävällä päätyseinällä uutta runkoa rakennettiin puusta, mutta takapihan puoleisella ulkoseinällä perustus muurattiin harkosta.

Leivinuunin perustus muurattuna 03.06.2014

Itäpuolen seinän perustusta muurattuna 03.06.2014

Kun harkkoperustus uunin alla oli valmis, rakennettiin uunin kulmaukseen myös uusi seinän runko.  Alkuperäiseen hirsirunkoon oli tässä kohdin aiemmin tehty aukko, jotta vanhat uunin perustukset saatiin purettua pois kaivinkoneella ja samalla saatiin avattua kaivinkoneelle myös väylä pirttiin pohjatöitä varten.  

04.06.2014 Uuden rungon rakentamista leivinuunin kulmaukseen

Näin koko punainen talo oli saatu ”kengitettyä” uuden perustuksen päälle, ja se olkoi olla valmis uuden katon tekoa  varten.

Tilanne 06.06.2014

maanantai 26. lokakuuta 2015

Toukokuu 2014 – punaisen talon hirsikehikon oikaisu


Toukokuun viimeisinä päivinä 2014 oli punaisen talon vanha katto saatu purettua, ja vuorossa oli talon hirsikehikon oikaisu. Kehikko oli vähän joka suuntaan vinossa, joten ihan suoraksi sitä ei millään pystytty saamaan. Talo oli myös pitkittäin vinossa niin, että kehikko on eteläpäädyssä vajonnut pohjoispäätyä alemmaksi.
Tavoitteena olikin suurimman vinouden oikaisu ja talon laittaminen lopulliselle pysyvälle paikalleen, jotta tulevaa uudisosaa voitiin alkaa siihen yhdistää. Aluksi kiinnitettiin linjalangat.


Kehikon oikaisu aloitettiin 23.5.2014 linjalankojen laitolla

Punaisen talon kehikko oli hirsipinkkojen ja tunkkien päällä, ja vähän kerrassaan eteläpäätyä siirrettiin traktorin avulla hiukan suorempaan, eli kauemmaksi harmaan talon nurkasta.


23.5.2014 Hirsipinkka ja tunkki kehikon alla – kehikkoa on siirretty oikealle

23.5.2014 Kehikon siirtoa traktorin ja rautakangen avulla
Kun sivuseinät oli saatu linjattua suunnilleen suoraan ja talo oli lähes suorassa kulmassa harmaaseen taloon nähden, tehtiin kehikon alle puusta uutta runkoa anturan ja sen päälle aseteltujen perustuskivien väliin. Alimmat hirret oli jouduttu poistamaan niiden huonokuntoisuuden vuoksi, ja koska esimerkiksi talon päädyssä uusi rakenne ei jää sisätiloissakaan näkyviin lattiapinnan yläpuolelle, ei kehikkoa lähdetty perinteisesti kengittämään, vaan rakenteet tehtiin muulla tavoin.


30.05.2014 Punaisen talon kehikko oikaistuna uuden perustuksen päällä – eteläpääty

30.05.2014 Punaisen talon kehikko ”kengitettynä” uuden perustuksen päällä - pohjoispääty


tiistai 20. lokakuuta 2015

Toukokuu 2014 – punaisen talon katon purku



Talvikuukaudet työmaa eli hiljaiseloa, mutta toukokuun puolivälissä 2014 työt alkoivat jälleen. Talvi 2014 oli työmaan kannalta onneksi vähäluminen, sillä punaisen talon katto tuskin olisi enää kestänyt painavaa lumikuormaa. Pohjoispäädyn kurkihirsi oli lahonnut ja jo katkennutkin, ja katon harja oli päässyt notkolleen.

Tilanne 15.5.2014
Purkutyöt aloitettiin huonompikuntoisesta pohjoispäädystä. Ensin otettiin vanhat pellit katolta alas, ja sen jälkeen peltikaton ruoteet ja sitten purettiin vanha pärekatto.

Kattopeltien purkua pihan puolelta 15.5.2014

Autioitunut pihapiiri oli vuosia ollut myös naakkayhdyskunnan suosiossa, ja katon harjalta peltien alta löytyi myös vanhoja naakan pesien jäänteitä.

Kurkihirsi oli osittain romahtanut

Ensimmäinen osuus purettuna 15.5.2014

Näkymä sisältä 19.5.2014 – keskellä katkennut kurkihirsi
Suuri osa kattoa purettu 20.5.2014
Purkutyöt veivät viikon verran, sitten vanha katto oli purettu pois. Seuraavaksi oli vuorossa hirsirungon oikaisu ja asettaminen hirsipinkoilta uusien perustusten päälle.

Katto lähes purettuna 22.5.2014