torstai 23. huhtikuuta 2015

Harmaan talon pirtin pohjan kaivuuta loppuvuodesta 2013



Marras-joulukuussa 2013 jatkettiin pohjatöitä harmaassa talossa. Tähän mennessä siellä ei vielä ollut tehty lainkaan kaivuutöitä, mutta nyt oli vuorossa harmaan talon pirtinpuoleisen päädyn nostaminen hirsipinkkojen päälle, ja ulkoseinien ja pirtin alla olevan savimaan kaivaminen pois. Tilalle laitettaisiin mursketta ja routaeristettä samaan tapaan kuin punaisessakin talossa. 

Harmaa talo 11.11.2013
Harmaan talon tien puoleinen pääty on rakennettu kalliolle, joten siellä päässä ei ylimääräisen maan poistolle ja routaeristeen laitolle ollut tarvetta. Talon tienpuoleisen  päädyn toinen kulma  oli jo jonkin aikaa ollut ”tyhjän päällä”, kun perustuskivikasat olivat sen alta aikojen saatossa romahtaneet pois.  Kulmaa tuettiin väliaikaisesti puutolpalla, myöhemmin oli tarkoituksena valaa perustustolpat betonista.
Työt pirtin päädyssä aloitettiin kaivamalla maata ulkoseinien alta pois, ja laittamalla tilalle hirsipinkat. Kovin pitkälle talon alle ei näin kuitenkaan ulotuttu, ja kaivurilla oli tarvetta päästä hieman pidemmälle.

27.11.2013 Kaivamista aloitettu ja ensimmäiset puupinkat saatu seinien alle
Harmaan talon pellonpuoleiselle sivulle on tulossa kuisti ruokailutilaksi olohuoneen ja keittiön kulmaukseen.  Koska  olohuoneesta kuistille on tarkoitus tehdä avara kulkuaukko, voitiin tälle kohtaa nykyisen ikkuna-aukon kohdalle ja sen viereen avata pienen kaivurin mentävä reikä seinään.  Näin saatiin pirtin lattian alla ollut maa-aines kuljetettua kätevämmin pois.

28.11.2013 Pirtin seiniin kiinnitettiin tukipuut ennen aukon sahaamista

28.11.2013 Harmaan talon pirtin seinään on tehty reikä pohjamaan pois kaivamista varten
Marraskuun viimeisinä päivinä työ eteni joutuisasti ja pian koko pirtin puoleinen pääty oli saatu siirrettyä savimaan varasta hirsipinkkojen päälle.

Kaivuri pirtissä 29.11.2013

Harmaan talon pirtin puoleinen pääty hirsipinkkojen päällä 29.11.2013

Harmaan talon pirtti sisältä 29.11.2013
Ennen talven tuloa alusta tasattiin murskeella ja päälle levitettiin kaksinkertainen Finnfoam-eristekerros ja lisää mursketta. Myös tulevan ruokailukuistin kohta tasattiin ja eristettiin valmiiksi. Pois puretun mutterikuistin vierestä  entisen keittiön alta ei maata kuitenkaan poistettu, koska siellä oli havaittu arkeologinen löydös, joka vaati vielä tarkempaa tutkimista. Muilta osin alkoivat pohjatyöt harmaassa  talossakin nyt olla hyvässä vaiheessa. 


Harmaan talon pirtin pohjan eristystä 05.12.2013

12.12.2013 Pirtin ja lasikuistin pohja eristetty









keskiviikko 15. huhtikuuta 2015


Perustuskiviä punaiseen taloon


Kun maanrakennustyöt oli kanaalien ja putkien osalta saatu valmiiksi talvea varten, oli aika siirtää perustuskiviä punaisen talon alle. Kaivurilla siirrettiin kiviä betonianturoiden päälle ensin talon pohjoispäädyssä.


21.11.2013 Ensimmäisiä perustuskiviä asetellaan punaisen talon rungon alle
Perustuskivinä käytettiin sekä talon omia vanhoja perustuskiviä että rikkoutuneesta holvikellarista saatuja kiviä. Kivet aseteltiin kaivinkoneen avulla ulko- ja väliseinien sekä lattian kantavien tukirakenteiden kohdille.
 


22.11.2013 Perustuskiviä punaisen talon pohjoispäädyssä

 
22.11.2013 Perustuskivi betonianturan päällä



22.11.2013 Perustuskiviä punaisen talon pirtissä

22.11.2013 Vanhan porraskiven siirtoa
 
Myös punaisen talon vanha betonista ja kivistä valettu porras käytettiin hyväksi sellaisessa kohdassa, missä se ei näy julkisivussa.


22.11.2013 Vanha porraskivi uudella paikalla
Perustuskivet punaisen talon pohjoiseen päätyyn ja keskiosaan laitettiin alustavasti paikoilleen marraskuun lopussa 2013. Eteläpääty jäi vielä odottamaan seuraavaa kesää.
28.11.2013 Perustuskiviä punaisen talon alla






maanantai 30. maaliskuuta 2015


Marraskuu 2013 – kanaaleita ja putkia

Punaisen talon anturoiden valun jälkeen siirryttiin tekemään pohjatöitä talon taakse ja tulevan uudisosan kohdalle. Talon lämmitysmuoto tulee olemaan hakelämmitys, ja hakelämpökeskus tullaan rakentamaan vanhan navetan paikalle. Fannikkkalan tekninen tila taas tulee uudisosaan, joten näiden välille kaivettiin lämpökanaaliputket punaisen talon takapuolitse.
 

12.11.2013 Kanaaliputkien kaivuuta takapihalla, taustalla koivujen takana näkyy purettavan navetan kattoa
Samaan kaivantoon lämpökanaaliputkien kanssa laitettiin myös putket sähköjohtoja varten sekä salaojaputki. Kaivannon salaojasoran sekä koko talon ja kallion välisen takapihan päälle levittiin myös kaksi kerrosta Finnfoam-eristelevyä sekä mursketta, samaan tapaan kuin rakennustenkin alle.

12.11.2013 Takapihan routaeristystä
Ennen talven tuloa tehtiin myös pohjan eristystyöt uudisosan kohdalle. Tätä ennen laitettiin paikoilleen myös viemäri- ja salaojaputket. Lopulliset versiot uudisosan piirustuksista olivat tässä vaiheessa vielä kesken, mutta viemäreiden paikat olivat kuitenkin jo selvillä riittävällä tarkkuudella. Rakennuksen vesi-ja viemäripisteitä vaativat tilat tulevat kaikki uudisosaan, punaisen talon takapäätyyn tehtävää erillistä asuntoa lukuun ottamatta.
 
Mursketta levitettynä uudisosan kulmalla 14.11.2013

Uudisosan pohjan eristystä 15.11.2013
Uudisosan pohjan routaeristystä 18.11.2013
Pohjatyöt uudisosan kohdalla saatiin valmiiksi 19.11.2013 sopivasti ennen ensimmäisiä lumisateita.

Uudisosan pohja tasattuna 19.11.2013
Kanaalin navetan puoleisessa päässä laitettiin paikoilleen salaoja- ja tarkistuskaivot. Koivut jätettiin paikoilleen takapihalle ”liikenneympyrään”. 


Putkitöitä vanhan navetan kupeessa 21.11.2013
Uudisosasta putkia vedettiin myös harmaan talon ja pellon välitse tien suuntaan. Tälle kulmalle oli toiveissa saada vesiosuuskunnan ja kaupungin vesijohto- ja viemäriliittymät. Tämä hanke on sittemmin päätetty toteuttaa, ja nyt talvella 2015 niiden rakentaminen on parhaillaan käynnissä.
 
26.11.2013 putkien eristystä pellon puolella

lauantai 14. maaliskuuta 2015


Lokakuussa 2013 – punaisen talon pohjan eristystä ja anturoiden valua


Kun pikkuaitta oli saatu takaisin omille sijoilleen, mutta uusien perustusten päälle, oli aika jatkaa punaisen talon pohjan eristystä. Pikkuaitan puoleinen pääty oli jo eristetty ja anturat sinne valettu, ja työ jatkui nyt talon keskiosasta järvelle päin.

Punaisen talon pohjan eristystä 07.10.2013
Koko talon alle laitettiin kaksi kerrosta Finnfoam-eristelevyä ja niiden päälle mursketta. Murskeen päälle tehtiin valumuotit anturaa varten.

Murskeen levitystä eristelevyn päälle 8.10.2013
Anturan valumuottien tekoa 9.10.2013
Punaisen talon anturoita valettiin monessa osassa. Lokakuun yhdeksäntenä 2013 olivat vuorossa talon keskiosan ja leivinuunin anturat. Iltapäivän päätteeksi laskettiin muotteihin puolessa tunnissa 6 m3 betonia.
 
Punainen talo 10.10.2013, keskiosan ja leivinuunin anturat valettuna
Myös pihapiirissä tien puolella tehtiin maansiirto- ja eristystöitä.  Punaisen talon tulevan kuistin alusta eristettiin myös ja pihaan ajettiin mursketta. Samalla laitettiin paikoilleen salaojaputkia ja putkia sähkö- ja puhelin/datakaapeleita varten.
 
Maansiirto- ja eristystöitä etupihalla 21.10.2013
Vaikka uuden osan piirustukset eivät tässä vaiheessa olleet vielä ihan lopullisessa muodossa, oli vesipisteiden ja viemärien sijainti kuitenkin tiedossa melko tarkasti, ja viemäriputket laitettiin punaisen talon päädyssä jo valmiiksi paikoilleen.
 

Punaisen talon pääty 24.10.2013

Punaisen talon etupihan kuistin anturan valumuotit valmiina 28.10.2013
Etupihan puolelle tehtiin harkoista valumuotit punaisen talon uudelle kuistille. Lokakuun lopussa, 29.10.2013, valettiin työmaallamme betonia kolmannen kerran. Nyt olivat vuorossa loput punaisen talon anturoista sekä uuden kuistin perustus. Betoniauto ajoi paikalle jo ennen aamukahdeksaa, ja kolmanteen valuun kului betonia 13 m3.
Tämän jälkeen oli koko punaiselle talolle saatu routaeristykset ja perustusten anturat valmiiksi. Seuraavaksi oli vuorossa punaisen talon takapihan puolen maansiirto- ja routaeristystyöt, ja samalla asennettaisiin mm. lämmityksen kanaaliputkia valmiiksi maan alle.

Kolmas valu 29.10.2013

Kolmas valu valmiina 29.10.2013






torstai 5. maaliskuuta 2015


Pikkuaitan perustukset ja siirto takaisin paikalleen


11.9.2013 pikkuaitta oli nostettu pois paikoiltaan uusien perustusten tekemistä varten.  Antura valettiin lokakuun alkupäivinä, ja sen jälkeen anturan päälle nostettiin takaisin vanhoja perustuskiviä. Näin aitan perustuksesta saatiin alkuperäisen kiviperustuksen näköinen, mutta routaeristyksen ja betonianturan ansiosta se on nyt tukevasti paikoilleen ankkuroitu.

4.10.2013 Pikkuaitan perustusten tekoa


Pikkuaitan perustuskivien asettamista paikoilleen 04.10.2013
Aitan pohjan alue tasoitettiin murskeella niin, että vain perustuskivet ovat näkyvissä, eikä betonianturaa näe lainkaan.


Pikkuaitan perustus valmiina 4.10.2013
Lokakuun 8. päivänä 2013 nosturiauto saapui taas tontille, ja nyt pikkuaitan nosto takaisin paikoilleen sujui jo rutiinilla, vaikka sähköjohdot olivatkin hankalasti auton ja aitan välissä.


Pikkuaitan nosto takaisin paikoilleen 8.10.2013

8.10.2013 Pikkuaitta paikoillaan uusilla perustuksilla. Aittojen välistä näkyy vanha, purettava navetta.
Pikkuaitan katto peitettiin vielä pressulla, ja näin aitta sai jäädä odottamaan seuraavaa kesää ja uutta kattoa.


















 
 

tiistai 27. tammikuuta 2015


Maansiirtotöitä 02.-03.10.2013

Heti aamuisen valun jälkeen jatkuivat työt maansiirtotöillä tontin toisella laidalla. Iso kaivuri oli tulossa kaivamaan uuden osan pohjaa, mutta sitä ennen oli vielä kaadettava pois mänty pellon reunasta. Olimme säästäneet mäntyä ja tutkineet, josko se mahtuisi olemaan siinä tulevan rakennuksen uuden osan vieressä, mutta ei, luovuttava siitä oli. Onneksi tontilla kasvaa mäntyjä myös alempana pellon reunassa sekä punaisen talon yläpuolella.
Mänty pystyssä pellon reunassa 02.10.2013
Iso kaivuri töissä männyn paikalla 02.10.2013
Koska kaivettavaa ja siirrettävää maata oli tontin korkeuserojen vuoksi uuden osan pohjan kohdalla ja punaisen talon itäpuolella paljon, päätettiin työt teettää isolla kaivurilla. Suunnitelmamme on siis yhdistää vanhat talot uudisosalla, johon tulevat sekä keittiö, pesutilat sekä yläkertaan makuuhuoneita. Uuden osan rakennustyöt olivat alkamassa vasta seuraavana kesänä, mutta pohjatyöt tehtiin jo valmiiksi ennen talvea.
Maan siirtoa kasalle pellon kulmaan 02.10.2013
Kaivuri tasasi maan uuden osan pohjaa varten ja siirsi kaivetut maamassat kasalle hieman kauemmas pellon kulmaan. Työ eteni nopeasti ja iltapäivällä siirrettiin jo murskekasaa uudisosan pohjan kohdalle.
 
Murskeen siirtoa uuden osan pohjan alle 02.10.2013
Seuraavana päivänä kaivettiin punaisen talon ja tulevan uudisosan itäpuolelta ylimääräiset maamassat pois. Näin saatiin näkyviin kallio, jonka olemassaolo oli toki tiedossa, mutta tarkka laajuus ei ollut aiemmin näkyvillä. Onnekkaasti kallion reuna päättyi juuri sopivasti niin, että suunniteltu uudisosa mahtuisi paikalleen ilman räjäytystöitä.
Kallion reuna esiin punaisen talon itäpuolella 03.10.2013
Samalla tehtiin jo valmiiksi kaivanto tulevan uudisosan teknisen tilan kohdalta kahteen eri suuntaan: lämpökanaalia varten punaisen talon sivuitse tulevaa hakelämpökeskusta kohti ja harmaan talon sivuitse tien suuntaan mahdollista vesijohto- ja viemäriliittymää varten.


Kaivanto putkia varten punaisen talon luona 03.10.2013

Kaivanto putkia varten harmaan talon luona 03.10.2013
 
 
 

tiistai 13. tammikuuta 2015


Lokakuun alku  2013 – työmaan ensimmäinen valu


Reilu vuosi sitten lokakuun alussa päästiin työmaalla tekemään ensimmäinen betonivalu.  Syyskuussa pikkuaittaa oli siirretty, jotta uusi perustus saataisiin tehtyä. Punainen talo oli myös valmiina puupetien päällä odottamassa uuden perustuksen tekoa. Pikkuaitan, ison aitan terassin ja punaisen talon pohjoispäädyn alle laitettiin routaeristeet ja mursketta. Sen jälkeen oli vuorossa anturan valumuottien ja raudoitusten teko.


Punaisen talon pohjoispäädyn routaeristystä 27.9.2013
 
Samalla kertaa pikkuaitan anturan kanssa oli siis tarkoitus valaa perustus myös ison aitan terassille ja punaisen talon pohjoiselle päädylle.

Pikkuaitan ja ison aitan terassin perustusten valumuotit valmiina 1.10.2013

Punaisen talon pohjoispäädyn anturan muotit ja raudoitukset valmiina valua varten 1.10.2013


Lokakuun alussa kaikki oli valmiina valua varten ja betoniauto kurvasi pihaan 2.10.2013. Puolessa tunnissa oli 6,5 m3 betonia laskettu ja tasoitettu anturoiden muotteihin ja työmaan ensimmäinen valu oli valmis.

Pikkuaitan anturan valua 2.10.2013

2.10.2013 valettiin myös antura ison aitan terassia varten

Betonia muottiin punaisen talon alle
Pikkuaitan anturan valu valmiina 2.10.2013