lauantai 15. lokakuuta 2016


Uudisosan perustusten muuraus elokuussa 2014



Tiistaina 19.8.2014 oli valettu anturat uudisosaan.  Kun laudoitukset oli loppuviikosta purettu pois, päästiin maanantaina 25.8.2014 aloittamaan perustusten muurausta ja anturoiden välien täyttöä murskeella.

   
Anturan laudoitusten purkua 22.8.2014

Perustusten muuraus alkaa 25.8.2014
Perustusten muuraus aloitettiin uudisosan ”takakulmasta” eli arkisisäänkäynnin ja työvaatehuoneen luota.


Anturoiden täyttöä murskeella 25.8.2014

Muuraustyö eteni seuraavaksi tekniseen tilaan, jonka perustus muurattiin eristeharkoista. 


27.8.2014 Teknisen tilan perustus muurattu, keittiön täyttö menossa

Teknisen tilan perustus muurattu 27.8.2014
Seuraavaksi edettiin sauna- ja pesutilojen kohdalle. Saunan piipulle muurattiin myös perustukset. Väliseinien perustuksiin jätettiin kulku- ja tuuletusaukkoja. Ulkoseiniin jätettiin tuuletusaukkoja ylimpään harkkoriviin.


27.8.2014

27.8.2014
27.8.2014


27.8.2014
Keittiön kohdalla muurattiin perustusta myös lattian keskikohdalle, jotta siihen saadaan kanto suuren tilan lattiavasoille. Syyskuun alkupäivinä oli perustusten muuraus tältä erää valmiina. Ruokailutilan ja terassin perustuksia ei muurattu vielä tässä vaiheessa, vaan ne jäivät odottamaan harmaan talon perustusten etenemistä. Harmaa talo oli tässä vaiheessa pirtin kohdalta vielä hirsipinkkojen päällä.

Seuraavaksi työmaalla oli tarkoitus aloittaa uudisosan rungon tekoa, eli nyt päästäisiin työvaiheeseen, jossa syntyy nopeasti paljon näkyvää edistymistä :)


02.09.2014

4.9.2014

Samaan aikaan perustusten muurausten kanssa oli pikkuaitan katto saatu kokonaan valmiiksi. Myös pikkuaitan maalaus punamultamaalilla oli jo aloitettu etuseinän puolelta.

Pikkuaitan katto valmis 2.9.2014