tiistai 27. tammikuuta 2015


Maansiirtotöitä 02.-03.10.2013

Heti aamuisen valun jälkeen jatkuivat työt maansiirtotöillä tontin toisella laidalla. Iso kaivuri oli tulossa kaivamaan uuden osan pohjaa, mutta sitä ennen oli vielä kaadettava pois mänty pellon reunasta. Olimme säästäneet mäntyä ja tutkineet, josko se mahtuisi olemaan siinä tulevan rakennuksen uuden osan vieressä, mutta ei, luovuttava siitä oli. Onneksi tontilla kasvaa mäntyjä myös alempana pellon reunassa sekä punaisen talon yläpuolella.
Mänty pystyssä pellon reunassa 02.10.2013
Iso kaivuri töissä männyn paikalla 02.10.2013
Koska kaivettavaa ja siirrettävää maata oli tontin korkeuserojen vuoksi uuden osan pohjan kohdalla ja punaisen talon itäpuolella paljon, päätettiin työt teettää isolla kaivurilla. Suunnitelmamme on siis yhdistää vanhat talot uudisosalla, johon tulevat sekä keittiö, pesutilat sekä yläkertaan makuuhuoneita. Uuden osan rakennustyöt olivat alkamassa vasta seuraavana kesänä, mutta pohjatyöt tehtiin jo valmiiksi ennen talvea.
Maan siirtoa kasalle pellon kulmaan 02.10.2013
Kaivuri tasasi maan uuden osan pohjaa varten ja siirsi kaivetut maamassat kasalle hieman kauemmas pellon kulmaan. Työ eteni nopeasti ja iltapäivällä siirrettiin jo murskekasaa uudisosan pohjan kohdalle.
 
Murskeen siirtoa uuden osan pohjan alle 02.10.2013
Seuraavana päivänä kaivettiin punaisen talon ja tulevan uudisosan itäpuolelta ylimääräiset maamassat pois. Näin saatiin näkyviin kallio, jonka olemassaolo oli toki tiedossa, mutta tarkka laajuus ei ollut aiemmin näkyvillä. Onnekkaasti kallion reuna päättyi juuri sopivasti niin, että suunniteltu uudisosa mahtuisi paikalleen ilman räjäytystöitä.
Kallion reuna esiin punaisen talon itäpuolella 03.10.2013
Samalla tehtiin jo valmiiksi kaivanto tulevan uudisosan teknisen tilan kohdalta kahteen eri suuntaan: lämpökanaalia varten punaisen talon sivuitse tulevaa hakelämpökeskusta kohti ja harmaan talon sivuitse tien suuntaan mahdollista vesijohto- ja viemäriliittymää varten.


Kaivanto putkia varten punaisen talon luona 03.10.2013

Kaivanto putkia varten harmaan talon luona 03.10.2013
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti