tiistai 2. syyskuuta 2014


Vuodet 2008-2012


Keväällä 2008 purkutyöt jatkuivat molemmissa taloissa. Seinäpintojen hirsipinnalle purkamisen jälkeen edettiin lattioihin. Paksut lattialankut otettiin talteen uudelleen käyttöä varten, ja niiden alta siirrettiin ulos isot kasat vanhaa eristettä: olkea ym.
Punaisen talon pirtti, lattiaeristeen purkua
Lattiaeristettä ulos lapioituna

Taloista purettiin pois myös jäljellä olleet vanhat tulisijat. Punaisen talon pirtistä leivinuuni, jonka muuri ja piippu olivat halkeilleet ja kamareista pönttöuunit. Harmaan talon pirtistä tulisija oli purettu jo joskus ennen kuin talot hankimme, ja harmaan talon uudistetussa päädyssä olikin viimeksi käytössä ollut öljykamiina.


Punaisen talon isompi kamari 2008

Harmaan talon tien puoleinen pääty on rakennettu kalliolle. Talon nurkka oli ”roikkunut” ilmassa jo vuosikausia. Päädyn kamareihin jätettiin tässä vaiheessa lattian pohjapuut paikoilleen.


Harmaan talon nurkka, jonka alta perustukset olivat romahtaneet
Harmaan talon kamarit
 
 
 
 
 
 Punainen talo on aikanaan rakennettu kahdesta eri hirsikehikosta, joista toinen (kamarien pääty) on todennäköisesti myöhemmin siirretty paikalle. Liitoskohdan alla keittiövälikössä oli savi myllertänyt pahimmin. Tästä kohdasta purettiin hirsiseinää molemmin puolin taloa pois niin paljon, että talosta tuli pienellä kaivurilla ”läpiajettava”. Tämä helpotti maansiirto- ja perustustöitä myöhemmässä vaiheessa.

Läpiajettava punainen talo
 
 
Meillä ei alun perinkään ollut mitään selvää aikataulua talojen peruskorjaukselle, ja matkan varrella on rakennettu paljon muutakin, mikä on vienyt oman aikansa. Asumaan Pitkäjärvelle, lähemmäs projektia, muutimme loppuvuodesta 2009.
Kesällä 2010 Fannikkalassa tehtiin arkeologisia koekaivauksia harmaan talon pirtissä. Talot sijaitsevat vanhalla kylätontilla, jossa on ollut asutusta jo vuosisatojen ajan. Kirjoittelen arkeologiasta tarkemmin erillisessä kirjoituksessa myöhemmin.

Koekuoppien kaivamista harmaan talon pirtissä
 
Maaliskuu 2012, punainen talo ja aitat
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti